Moni muistaa varmaan suomalaisen avainlippumerkin ja television tietoiskut, joissa 1970- ja 1980-luvuilla ihmisiä kehotettiin suosimaan kotimaisia tuotteita ostoksia tehdessään. Vaikka nämä tietoiskut voidaan nykyään nähdä eräänlaisen hieman koomiseltakin tuntuvan nostalgisen usvan läpi, niin tosiasia on, että niiden sisältö on hyvin ajankohtaista vielä tänäkin päivänä.

Suomi ennen ja devalvoinnin ihme

Moni asia on kuitenkin historian saatossa muuttunut, eikä asetelma ole enää samanlainen kuin 1970-luvulla. Moni talouspoliittinen tekijä oli erilainen tuohon aikaan, joista yksi merkittävin oli mahdollisuus laskea oman valuutan arvoa eli devalvoida markkaa.

Tällä tavalla tuotteet saatiin houkuttelevammiksi ulkomaan markkinoille, mikä luonnollisesti edisti Suomen vientiä muihin maihin. Mutta devalvoinnin varjopuolena oli tietysti se, että vastaavasti tuontituotteiden hinta nousi ja rahan arvon alenemisesta johtuen myös palkansaajien ostovoima heikkeni.

Tässä asetelmassa oli kuitenkin se etu, että kotimaisten tuotteiden hintaakin saatettiin pitää kohtuullisella tasolla tai jopa edullisempana kuin esimerkiksi amerikkalaisten tai saksalaisten tuontitavaroiden. Devalvointi oli tehokas – joskin melko lyhytnäköinen – tapa luoda kotimaisille tuotteille edullisemmat markkinat ja erityisesti edistää vientiä. Mutta devalvointia ei tuolloinkaan pidetty hyvänä ratkaisuna, ja se oli yleensä eräänlainen viimeinen keino parantaa Suomen kilpailukykyä muihin maihin nähden.

EU ja Euro kotimaisessa kysynnässä

1990-luku oli suurten muutosten aikaa. Aivan vuosikymmenen alussa alkoi ensinnäkin suuri lama, joka oli seurausta yhtäältä ylikuumenneesta kasinotaloudesta ja toisaalta Neuvostoliiton markkinoiden romahtamisesta. Työttömyys kasvoi jyrkästi ja samalla myös niin sanottujen halpatuontimaiden kuten esimerkiksi Kiinan tuotteet alkoivat vallata myös Suomen markkinoita.

Kotimaisen kysynnän ylläpitäminen oli lujilla. Seuraava suuri muutos tapahtui vuonna 1995, kun suomi liittyi Euroopan Unioniin ja pääsi mukaan Eurooppalaisiin sisämarkkinoihin. Oliko tästä viime kädessä enemmän hyötyä kuin haittaa, siitä voidaan spekuloida loputtomiin. Samoihin aikoihin alkoi kuitenkin suomalaisen elektroniikan voittokulku, jonka etunenässä kulki Nokia.

Moni ei ehkä tiedä, että huomattava osa Nokian tuotannosta koskee GSM-verkkoja, ei niinkään puhelimia. Nokian matkapuhelimet ja muut tuotteet saivat kuitenkin ihmiset kenties ensi kertaa tosissaan assosioimaan korkean laadun ja kotimaisuuden toisiinsa. Nokia oli edelläkävijä puhelinten myynnissä, ja toi muun muassa ensimmäisen älypuhelimen markkinoille jo vuonna 1996 eli 11 vuotta ennen Applen iPhonea. Kotimaisten tuotteiden kysyntä kasvoi huomattavasti, ja Nokian mukana tämä toi paljon työpaikkoja myös alihankkijoille.

Kun Suomi liittyi Euroon vuonna 2002, niin devalvoinnin mahdollisuus jäi pois. Enää ei siis suomalaista vientiä voitu helpottaa laskemalla valuutan arvoa. Yllättävän vähän tätä vaihtoehtoa on kuitenkaan kukaan talousalan asiantuntija ainakaan ääneen haikaillut. Tosiasia kuitenkin on, että devalvointi oli eräänlaista talouspoliittista kikkailua, eikä se ollut erityisen kestävä ratkaisu. Kotimaisen kysynnän tehostaminen sen sijaan on sellaista pitkän tähtäimen ajattelua, joka luo työpaikkoja niin tuotantoon, jakeluun kuin vähittäismyyntiinkin.

Made in Finland

Vuonna 2007 alkanut taloudellinen taantuma jatkuu yhä, ja uutena ilmiönä on halpatuontimaiden aggressiivinen vyöryminen EU:n markkinoille. Lähes kaikki elektroniikka tulee nykyään Kiinasta. Myös huomattava osa muista tuotteista, kuten esimerkiksi autoista, urheiluvälineistä, soittimista, vaatteista ja tietotekniikasta valmistetaan Kiinassa tai jossain muussa halvan työvoiman maassa.

Suomalaiset yritykset siirsivät tuotantoa näihin maihin koko 2000-luvun ajan, joten enää ei voitu myöskään ajatella, että kotimaisten tuotteiden kysyntä automaattisesti parantaisi suomalaista työllisyyttä, ainakaan tuotantopuolella. Sittemmin työvoiman siirto Aasiaan ja Afrikkaan on kuitenkin hidastunut.

Kaikki työpaikat eivät kuitenkaan ole tuotantotyötä, vaan myös maahantuonti ja jälleenmyynti luovat paljon suomalaista työllisyyttä. Mutta niiden kotimaisten tuotteiden, jotka todellisuudessakin valmistetaan Suomessa eteen voi jokainen myös vaikuttaa päivittäisillä valinnoillaan.

Mistä sitten tietää, onko tuote valmistettu Suomessa? Edelleenkin samasta tutuksi käyneestä fraasista, joka kuuluu ”Made in Finland”. Tuotteisiin on aina merkitty valmistusmaa. Mikäli siis löydät tämän merkinnän, voit luottaa siihen, että ostopäätöksesi vaikuttaa edullisesti kotimaiseen työllisyyteen. Toisinaan tuotteissa näkee hieman epämääräisempiä merkintöjä, kuten ”Made in EU”. Tämä tarkoittaa sitä, että tuote on valmistettu jossakin EU-maassa, tai mahdollisesti useassa maassa. Tämä on toiseksi paras vaihtoehto puhtaasti kotimaisen tuotteen jälkeen.

Suomalaistuotteita moneen makuun

Mitkä tuotteet sitten perinteisesti ovat suomalaisia? Seuraavassa on lueteltu sellaisia kulutustavaroita ja muita tuotteita, joista yhä edelleenkin löytyy vahva kotimainen tarjonta:

• elintarvikkeet
• tietotekniikka ja ohjelmistot, mukaan lukien pelit
• suomalainen elokuva ja musiikki
• polkupyörät, mopedit, autot ja muut liikennevälineet
• urheilu- ja muut harrastusvälineet
• luksus-tuotteet, kuten korut, kellot, hienoelektroniikka. Esimerkkinä Genelec-kaiuttimet
• vaatteet, erityisesti talvivaatteet
• erilaiset tiede- ja tutkimusinstrumentit muun muassa lääketieteen käyttöön

Suomalainen teollisuus on perinteisesti ollut kuitenkin suuremman mittakaavan B2B -tuotantoa. Vanha sanonta kuuluukin, että Suomessa ei tehdä mitään hevosta pienempää: suomalainen vienti on perinteisesti käsittänyt puutavaraa ja paperia, laivoja ja jäänmurtajia, paperikoneita ja muuta raskaan sarjan teollisuutta.

Tällaisiin asioihin ei tietenkään tavallinen kuluttaja voi kovin paljon puuttua, koska asiakasryhmänä ovat ulkomaiset teollisuus- ja tuotantolaitokset. Mutta onneksi edelleenkin on paljon kuluttajille suunnattuja tuotteita, joita ostamalla voimme edesauttaa suomalaista työtä.