1990-luvun laman jälkeen Suomi eli ennennäkemätöntä nousukautta, joka loppui kuin seinään vuonna 2008. Globaali talouskriisi alkoi kun markkinat heräsivät Lehman Brothersin hakeuduttua yrityssaneeraukseen päätähuimaavien, 768 miljardin dollarin velkojensa takia.

Nousukauden huumassa ja edellisen laman vaikeuksien nopean selättämisen rohkaisemana Suomessa tehtiin todella vähän tai ei mitään asian eteen ja vaikeudet pahenivat jälleen vuoden 2009 koittaessa, kun koko euroaluetta koskeva kriisi alkoi Kreikan jäädessä kiinni velkojensa salailusta.

Tämä johti useisiin tukipaketteihin, joiden tarkoituksena oli saattaa Kreikka taas jaloilleen ja joiden takia Kreikka sitoutui tiukkoihin säästötoimiin. Vuonna 2011 koettiin kriisin syveneminen ja epäluottamus koko euroaluetta kohtaan johti vahvan talouden euromaidenkin kuten Saksan taloudellisen aseman heikkenemiseen. Kriisin edetessä on vuosi vuodelta spekuloitu koko eurojärjestelmän mahdollisuuksia säilyä yhtenäisenä talous-ja rahaliittona johtaen lopulta Britannian ilmoitukseen mahdollisesta eurosta eroamiseen vuonna 2016.

Mistä seuraava menestystarina?

1990-luvun lamasta Suomi selvisi Nokian menestystarinan avulla ja samanlaista odotellaan tänäkin päivänä. tuloksetta. Vaikka talousnäkymät näyttäisivät siltä, että pohjakosketus olisi saatu niin heikko prosentin tai kahden talouskasvu ei maata pelasta siitä, että nk. “syömävelkaa” joudutaan ottamaan joka vuosi lisää. Talouskasvun olisi oltava reilusti toisella kymmenellä, jotta talous saataisiin oikeasti elpymään ja maan taloudelle pitemmän päälle kestämätön velanotto saataisiin katkeamaan.

Sen mitä valtiontalous esimerkillään näyttää tavallisille ihmisille, tavallisille velallisille asunto- ja muine lainoilleen on se, että velka hoidetaan pois ottamalla lisää velkaa, jolla taas maksetaan edellinen velka. Tämä tie vie taloudelliseen tuhoon, jota kohti ollaan kulkemassa, mikäli mitään ratkaisua ei pian asiaan tule.

Eurooppa antaa varoituksen

Suomalaisten kotitalouksien velkaantuminen on huomioitu EU-tasolla ja
Euroopan järjestelmäriskikomitea antoikin maallemme ukaasin kotitalouksien velkaantuneisuudesta ja haavoittuneesta asuntomarkkinatilanteesta, josta raportoi Suomen Pankki loppuvuodesta 2016.

Suomelle antamastaan varoituksessa komitea mainitsee etenkin kotitalouksien suuren ja kasvavan velkaantuneisuuden sekä varoittaa siihen liittyvistä riskeistä. Komitea varoittaa voimakkaasti velkaantuneisuuden vaikutuksista Suomen rahoitusjärjestelmän vakauteen ja reaalitalouteen sekä Suomen jo laskeneeseen luottoluokitukseen.

Valta on päättäjillä

Euroopan järjestelmäriskikomitea kuitenkin mainitsee, että toimia kotitalouksien velkaantumisen pysäyttämiseksi on tehty, mutta samalla toteaa ne riittämättömäksi. Selkokielellä tämä tarkoittaa sitä, että Suomen viranomaisilla ei ole lain tukemaa keinoa asettaa rajoituksia lainanhankkijan tulotasoon suhteutetulle lainalle, veloille tai edes kustannuksille, joita velanhoidosta aiheutuu.

Suomen päättäjiltä odotetaan siis konkreettisia toimia asioiden saattamiseksi jälleen puolueettomien viranomaisten käsien kautta kestävälle pohjalle. Myös Suomen Pankin omassa vuoden 2016 vakausarviossa todetaan kotitalouksien velkaantumisen olevan vakava uhka koko kotimaisen rahoitusjärjestelmän vakaudelle.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo on vastannut komitealle, että tilannetta tarkkaillaan ja että hallitus ja virkamiehet ovat valmiita puuttumaan tilanteeseen sen vakavuuden ja riskien takia. Varautumiskeinoina Orpo mainitsee muun muassa heinäkuussa 2016 voimaantulleen lainakaton, pankkien asuntoluottojen riskipainon muutokset sekä asuntolainojen korkojen verovähennyksen asteittaisen supistamisen.

Velkaantuminen kansantajuisesti

Kaikki puheet ja raportit sekä varoitukset Euroopan taholta eivät kuitenkaan mattimeikäläiselle sano mitään. Mitä tämä koko velkaantumisaste oikein tarkoittaa käytännössä?

Suomen kotitalouksien tämänhetkinen velkaantumisaste on numeroiden mukaan 124,6 prosenttia. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että suomalaiset käyttävät vuodessa rahaa 24,6% enemmän kuin tienaavat ja se on paljon. Jotta asiat saataisiin oikeaan perspektiiviin, niin tarkastellaan vuosituhannen alun tilannetta. Vuonna 2000 velkaantumisaste oli maltilliset 64,3% verrattuna bruttokansantuotteeseen.

Muutosta ilmassa?

Vaikka velkaantumisaste olikin vuoden 2015 lopulla pöyristyttävät 124,6% niin se oli kuitenkin maltilliset 0,3 prosenttia pienempi vuoden 2016 alkupuolella. Kotitalouksien pitkäaikainen velkaantumisen kasvu oli siis ainakin hetkellisesti kääntynyt laskuun. Siitä, onko kyseessä tilastollinen väliaikainen notkahdus, ei näin lyhyellä aikavälillä voi vielä sanoa varmasti vaan on tarkasteltava tilannetta pidemmän aikaa.

Syyksi tähän hetkelliseen tilanteen paranemiseen tarjotaan kotitalouksien tulojen kasvua. Tämä tarkoittaa, että ihmisten tulot ja eläkkeet kasvoivat enemmän kuin velat, mikä johti velkaantumisasteen laskuun. Pysyvää helpotusta tilanteeseen ei tulojen hetkellisestä paranemisesta kuitenkaan ole.

Mitä vaaraa on velkaantumisesta?

Miksi pitäisi olla huolissaan velkaantumisesta? Mitä haittaa on siitä, että velkaa otetaan näinkin paljon, ja mitä väliä sillä on, onko sitä velkaa 64 vaiko 124 prosenttia? Numerot eivät välttämättä sano ihmisille mitään ilman käytännön esimerkkejä.

Todellisuudessa on vaikea arvioida luotettavasti se kuinka paljon kotitaloudet kokonaisuutena kestävät velanottoa, kun tarkastellaan pitkällä aikavälillä. Velkarahalla on ennenkin ja onnistuneesti tasoitettu tulojen ja menojen välistä epätasapainoa eri ikäryhmissä ja eri elämänvaiheissa.

Ne kotitaloudet, jotka ovat velkaantuneet eniten suhteessa tulotasoon, ovat kaikkein haavoittuvaisimpia korkoheilahteluiden, työttömyyden kasvun ja esimerkiksi inflaation pahenemisen yllättäessä. Tämä ei ainoastaan koske pelkästään kotitalouksia, vaan niiden kautta koko kansantalouden kykyyn kestää taloudellisesti vaikeita aikoja.

Kotitalouksien negatiivinen säästöaste on hälyttävä merkki koko kansantalouden tilasta. Lainarahaa on nykyään tarjolla erittäin pienellä korolla ja sitä on houkuttelevaa ottaa. Takaisinmaksussa ei yleensä huomioida mahdollista korkojen nousua, vaan oma talous vedetään tiukalle eikä pelivaraa jätetä tarpeeksi. Kotitalouksilla pitäisikin olla likvidivaroja yllättävien menojen varalle.

Niin masentavalta kun tilanne näyttääkin niin kaikesta huolimatta ja vielä toistaiseksi Suomen pankkisektorin riskinsietokyky on arvioitu hyväksi sekä kansallisissa että kansainvälisissä stressitesteissä.